Käyttäjän Reviiri blogi

Vuodenvaihteen aukioloajat

Maanantaina 29.12. ja tiistaina 30.12. olemme normaalisti auki klo 8-20.

Keskiviikkona uudenvuodenaattona 31.12. olemme auki klo 8-15.

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2015 olemme kiinni.

Perjantaina 2.1.2015 auki taas normaalisti klo 8-20.

Lauantaina 3.1.2015 päivystys klo 9-14 ilman ajanvarausta.

 

Rauhallista vuodenvaihdetta! Mikäli lemmikkisi tarvitsee rauhoittavaa lääkettä vuodenvaihdetta varten, soittele pikemmiten, ettei jää viime tippaan - kiitos!

Joulun ajan aukioloajat

Aatonaattona 23.12. normaalisti auki klo 8-20.

Suljettu 24.-28.12. 

Maanantaina 29.12. normaalisti auki klo 8-20.

 

Toivotamme rauhallista joulua kaikille eläimille perheineen!

Märkäkohtu eli pyometra - salakavala vakava sairaus

 

KOIRAN KOHTUTULEHDUS

Narttukoirat voivat sairastua kohtutulehdukseen. Kohtutulehdusta esiintyy yleisimmin vanhemmilla, leikkaamattomilla narttukoirilla parin kuukauden sisällä juoksuista, vaikka kohtutulehdusta voi esiintyä myös nuorilla, sukukypsyyden saavuttaneilla koirilla ja missä juoksukierron vaiheessa tahansa. Harvinaisinta kohtutulehduksen esiintyminen on ensimmäisten juoksujen jälkeen.

Reviiri laajenee - haemme joukkoomme pieneläin- tai klinikkaeläinhoitajaa

Haemme vakituiseen työsuhteeseen koulutettua tutkinnon suorittanutta pieneläin- tai klinikkaeläinhoitajaa. Tarjoamme työpaikkaa nuorekkaassa ja mukavassa työyhteisössä hyvin varustetulla klinikalla. Työ alkaa pikemmiten ja paikka täytetään heti sopivan löydyttyä.

Äitiysloman sijaisuus - haemme joukkoomme pieneläin- tai klinikkaeläinhoitajaa

Haemme klinikkaeläinhoitajan äitiysloman sijaista (määräaikainen); ensisijaisesti koulutettua tutkinnon suorittanutta pieneläin- tai klinikkaeläinhoitajaa. Tarjoamme työpaikkaa nuorekkaassa ja mukavassa työyhteisössä hyvin varustetulla klinikalla. Työ alkaa pikemmiten ja paikka täytetään heti sopivan löydyttyä. 

VATSAONTELON TÄHYSTYSLEIKKAUKSET (laparoskopia), mm. narttukoiran sterilaatio tähystämällä

“Vuorokausi leikkauksesta ja koira oli aivan niinkun sille ei olisi tehty mitään.”

“Todella nopeaa toipumista. Seuraavana aamuna koira oli jo ns. normaali. Kerjäsi ruokaa, halusi lenkille ja oikein virkeä. Toisena aamuna voisi sanoa, että koira oli aivan normaali. Jollei olisi kielletty, niin olisin vienyt lenkille. Kipuja ei tunnu olevan.”

Eläinlääkäri - nyt tarjolla töitä innostavassa Reviirin joukossa!

Tarjolla on eläinlääkärin virkavapaasijaisuus alkaen heti jatkuen 30.4.2013 asti. Mahdollista on jatkaa myös kesälomasijaisuudeksi 1.9.2013 asti.

Rauhallista joulua kaikille!

* Joulun ajan aukioloaikamme:

- Lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.12. päivystämme ilman ajanvarausta klo 9-14

- Jouluaattona 24.12. olemme suljettu

- 25.-26.12. joulupäivänä ja tapaninpäivänä päivystämme ilman ajanvarausta klo 9-14

- To ja pe 27.-28.12. olemme normaalisti auki ajanvarauksella klo 8-20

- 29.-30.12. päivystämme normaalisti klo 9-14

- Uudenvuodenaattona 31.12. olemme auki klo 8-15

- Uudenvuodenpäivänä 1.1.2013 olemme suljettu

 

Reviiri mukana hyväntekeväisyys- tapahtumissa - nyt myös Sinä voit vaikuttaa!

Jouluna 2012 Eläinlääkäriasema Reviiri lahjoittaa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen Koirien terveystutkimusrahastolle ja lahjoitussumma määräytyy FB-tykkääjien määrän perusteella. 

Sivut

Subscribe to RSS - Käyttäjän Reviiri blogi